– Muutetaan Ranskaan, tokaisi mieheni rikkoen pitkään kestäneen myöhäisyön hiljaisuuden, jota edelsi ahdistunut keskustelu siitä, että emme tienneet, mitä tekisimme elämässä seuraavaksi. – Mitä? Miten me nyt yhtäkkiä Ranskaan muutetaan, ihmettelin suu auki ja samalla toiveikkaana, koska tunsin hyvin mieheni. Hän ei turhaan heitellyt sanoja ilmaan vaan avasi suunsa silloin kun oli jo ajatuksissaan tehnyt …
Vanhat, koristeelliset kivitalot reunustavat kapeaa katua. Porteissa kukkivat keväiset magnoliat, jotka tervehtivät kateellisia ohikulkijoita tähtimäisin kukin. Ilmassa tuoksuu kevään hymy. Nauru kaikuu pienen kylän kujilla. Lauma lapsia remahtaa koulun porteista pienelle aukiolle takkeineen ja reppuineen. Kevät on saanut heidätkin pauloihinsa. Iltapäivän suloinen tuulenvire kuljettaa leipomon tuoreen baguetten tuoksua aukiota ympäröivien talojen avoimiin ikkunoihin. Terasseille on …
Pian yhdeksän kuukautta elämän lempeyttä (la douceur de vivre) uudessa kotimaassamme Ranskassa. Matkamme kohti Ranskaa alkoi viime toukokuussa, hyytävän kylmänä kevään päivänä. Olimme pakanneet kaiken sen hetkisen omaisuutemme 7-paikkaiseen tila-autoon, jonka katolla komeili vanha, hieman säätöä vaativa suksiboksi. Ensin laivalla Saksan Travemundeen ja sieltä Saksan kautta ajellen Ranskan puolelle. Olimme katsoneet etukäteen pysähdys- ja yöpymispaikat, jotta …