– Muutetaan Ranskaan, tokaisi mieheni rikkoen pitkään kestäneen myöhäisyön hiljaisuuden, jota edelsi ahdistunut keskustelu siitä, että emme tienneet, mitä tekisimme elämässä seuraavaksi.
– Mitä? Miten me nyt yhtäkkiä Ranskaan muutetaan, ihmettelin suu auki ja samalla toiveikkaana, koska tunsin hyvin mieheni. Hän ei turhaan heitellyt sanoja ilmaan vaan avasi suunsa silloin kun oli jo ajatuksissaan tehnyt päätöksen. Ei mennyt montaa kuukautta kun vuokrasopimus oli irtisanottu, tavarat melkein pakattu ja laivamatka varattu. Olimme muuttamassa. Taas. Tällä kertaa Ranskaan.
Uskomatonta, että siitä on jo vuosi kun saavuimme Ranskaan. Juurihan me vasta etsimme asuntoa ja vaikeroimme uuden alun kiemuroissa. Tähän aikaan on toisaalta myös mahtunut niin paljon, että tuntuu kuin olisimme olleet täällä pidempäänkin. Ranska on alkanut tuntua kodilta ja olemme viihtyneet kaikin puolin mainiosti näissä kauniissa maisemissa vuorineen ja maatiloineen, jotka ovat kuin suoraan Claude Monet maalauksesta. Moni asia Ranskassa pääsi yllättämään meidät sekä positiivisesti että negatiivisesti. Suurimmaksi osaksi yllätykset ovat olleet hyvinkin myönteisiä.
Asumme Auvergne–Rhône–Alpes alueella ja sen huikeat vuoristoiset akvarelli maisemat todella yllättivät meidät. Alue on myös keskeistä maa- ja karjatalous aluetta, joten on ihanaa, miten maatilat reunustavat pieniä kyliä ja eläimiä näkee kävelyreittien varsilla. Tunnelma on aika ajoin kuin entisestä elämästä. Voin kuulla hevosvaunujen kolinan kaikuvan vanhoista kivitalojen seinistä. Rakastan tätä fiilistä! On ollut myös ihanaa olla kauniiden yksityiskohtien ja esteettisten rakennusten ympäröimänä. Se on mm. insipiroinut minua kirjoittamaan enemmän kuin aikaisemmin. Ranskalaisilla on tapana tehdä kaikesta taidetta. Kukkaruukuista leivonnaisiin. Kaikki on täynnä koukeroita ja yksityiskohtia. Tämä kauneus on antanut ajatuksille siivet ja monella tapaa rauhoittanut sekä sulostuttanut elämäämme.
Jokin aikaa sitten kävin paikallisessa lähiruokakaupassa (farmer’s market,) missä kaikki tuotteet oli tuotettu ihan lähellä ja suurin osa luomusti. Kauppa oli pieni, mutta siellä oli kaikkea. Kasviksia, lihaa, maitotuotteita, kananmunia, herkkuja. Ostoskoriini tarttui luomulihaa, raakamaitoa, kasviksia, tuoreita mansikoita, hunajaa, munia ja jugurttia. Kaikki oli maukasta ja lähituotannon pystyi maistamaan kaikessa. Tällaisia lähiruokaputiikkeja kaipasin Suomessa. Ihanaa, miten täällä ihmiset arvostavat suuresti näitä. Lapsetkin kehuivat jugurtin makua erilaiseksi ja paremmaksi kuin kaupan jugurtit. Täällä saa joitakin lähiruokia myös ihan tavallisista kaupoista sekä erikoisuuksia, joita en ole koskaan nähnyt missään muualla kuten lampaan- ja vuohenmaidosta tehtyjä jugurtteja.
Yksi iso plussa meidän perheelle on myös eksoottisten hedelmien saatavuus, joita erityisesti Grand Frais kauppaketju myy. Saamme säännöllisesti Brasilian makuja kotiin kun tästä kaupasta löydämme mm. papaijaa, guavaa, annoonaa ja jopa sokeriruokoa. No, se ruuasta. Tosin Ranskassa siitä voisi puhua loputtomiin, heh. En edes vielä kehunut leipomoja, joita on jokaisessa pikkukylässäkin. Leipä on täällä oikeasti tosi hyvää! En kaipaa ruisleipää enkä limppuja. Täkäläinen baguette monissa eri muodoissaan on tuoreena taivaallisen hyvää. Leivonnaisista puhumattakaan. Ranskassa on vielä vanhanaikainen tapa pitää erikseen leipomoa, lihakauppaa, juustokauppaa, hedelmäkauppaa jne. Se on minusta ihanaa. Bravo Ranska!
Ranska on myös yllättänyt meidät pienillä, hassunkurisilla yksityiskohdillaan asumisen suhteen. Olemme ihmetelleet sitä, miksi taloissa ei ole eteistä. Jokaiseen taloon tullaan ovesta suoraan keittiöön tai olohuoneeseen. On tavallista myös, että sisällä ollaan kengät jalassa (jaiks.) Taloissa ei useinkaan ole lavuaaria WC:ssä. Ne löytyvät kylpyhuoneista (salle de bain,) joissa kylpy/suihku sijaitsevat. Käsien pesu WC käynnin jälkeen on siis hieman haasteellista varsinkin jos kylpyhuone ei ole ihan WC:n vieressä.
Uutta meille oli myös se, että Ranskassa on ihan tavallista ettei suihkussa käydä joka päivä. Varsinkaan talvella. Eräs ystävämme kertoi, että esimerkiksi lapset pestään talvella ehkä vain noin muutaman kerran viikossa. Brasiliassa asumisen jälkeen tämä on meille hyvin outo tapa. Ymmärrän, että ilmasto vaikuttaa asiaan, mutta meidän mielestämme on mukavampi mennä illalla nukkumaan lämpimän suihkun jälkeen.
Ranskasta olemme kuulleet puhuttavan ei niin-hygieenisenä paikkana. Brasiliassa on yleistä vitsailla, että ”ranskalaiset eivät käy suihkussa.” Liioiteltua toki, mutta ”epähygienisyyden” huomaa ehkä siinä, että kun leipomossa tilaat leipää, se ojennetaan sinulle paljain käsin. Croissantit isketään pussiin niin ikään ilman käsineitä. Tämä ei kuitenkaan meitä hämmennä vaikka Suomessa ja Brasiliassa on tavallisempaa, että kaikki elintarvikkeiden kanssa hääräävät käyttävät suojakäsineitä tai pihtejä. Tarvitseeko kaikesta tehdäkään niin hyper hygieenistä? Tämä ei toki tarkoita, että ranskalaiset olisivat epäsiistejä tai etteikö siisteydestä huolehdittaisi. Yleisilme on kaikkialla varsin huoliteltu. Suuremmissa kaupungeissa saattaa olla roskia siellä täällä, mutta ei mitenkään häiritsevästi.
Yksi asia, joka meitä on hämmentänyt on tervehtimiskulttuuri. Olemme kyllä tottuneet tervehtimään ihmisiä kaduilla ja kaupoissa. Brasiliassakin tehdään niin, mutta täällä ei näytä olevan siihen mitään kirjoitettua sääntöä. Jotkut tervehtivät, toiset eivät. Erään kerran yksi kassaneiti jopa keskeytti ostoksieni piippaamisen ihan vain kysyäkseen, että vastasinko minä hänen tervehdykseensä. Hetken aikaa päässäni löi tyhjää. En ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti. Olin kyllä sanonut hänelle hyvää päivää, mutta ehkä kassaneiti ei kuullut sitä. Oui madame, vastasin. Hän jatkoi tyytyväisenä työtään. Tämän jälkeen olen tervehtinyt kuuluvammin. Joskus taas olen tervehtinyt ohikulkijaa lenkkipolulla saamatta kuitenkaan mitään vastausta. Se on hämmentänyt ehkä vielä enemmän.
Erittäin hämmentävää on myös se kun ei tiedä, milloin pitää sanoa bonjour (päivää) ja milloin bonsoir (iltaa.) Voisi kuvitella, että esimerkiksi klo 18 jälkeen sanotaan bonsoir, mutta monesti olen näin tervehtiessäni saanutkin vastaukseksi bonjour. Joku sanoi, että bonsoir sanotaan pimeän tullen, mutta ei sekään aina pidä paikkaansa. Ymmärsin, etteivät ranskalaiset itsekään ihan tiedä mitä sanoa ja milloin. Bonjour on kuitenkin se, jota on turvallisempi käyttää jos ei ole ihan varma kumman valitsee.
Tämä on pakko kakistaa ulos: ranskalaiset ovat rallikuskeja! Luulin jo nähneeni pahimman kun olen ajellut Brasilian suurkaupungin liikenteessä, mutta yllätyin todella, miten holtittomia kuskeja ranskalaiset ovat näennäisen tiukasta liikenteenvalvonnasta huolimatta. Asumme kylämme päätien vieressä, jonka nopeusrajoitus on 30km/h. Päiväsaikaan on ihan tavallista, että ihmiset hurjastelevat ohitse 60-80km/h. Illalla ja yöllä alkaa Fast and Furious. Metalliset ikkunan suojaverhot vain kolisevat kun autot kiitävät ohi yli sata lasissa. Poliisi ei kuulemma valvo yöllä eikä viikonloppuna. No ehkä pitäisi! Lisäksi tässä lähellä on koulu. Lapset kulkevat jatkuvasti tämän tien yli. Ei mahdu minun järkeeni, miten ihmiset uskaltavat painaa tallan pohjaan tällaisessa ympäristössä. Toki en voi sanoa kaikkien ajavan näin, mutta uskallan väittää, että hyvin suuri osa täälläpäin on hieman holtiton ratissaan.
Last, but not least on kerrottava, miten ”vanhanaikaista” täällä Ranskassa jotkin asiat ovat. Se todella yllätti meidät. Ensimmäistä kertaa tämä tuli esille ollessamme vielä väliaikaismajoituksessa kun rouva pyysi meiltä maksua shekillä. En ole ikinä eläessäni edes käyttänyt sellaista. Huomasimme myöhemmin, että shekkien käyttö on varsin yleistä täällä. Lääkärissä ja jopa kaupassa voi maksaa shekeillä. Mieheni kävi erään kerran parturissa ja yllättäen siellä maksettiinkin vain käteisellä. Ihmiset lukevat edelleen sanomalehtiä ja käyttävät lankapuhelimia. Tämä kaikki on mielestäni ihan hyvä asia. Ei tekoäly- ja digiaikaa tarvitsekaan tunkea joka paikkaan. Bravo siis!
Nurja puoli tässä vanhanaikaisuudessa on se, että kaupat menevät aikaisin kiinni. Klo 19 on ihan turha enää lähteä kauppaan. Klo 20 sulkeutuvat viimeisetkin ja kaikki kaupat ovat sunnuntaisin kiinni aamupäivän tunteja lukuunottamatta. Toisaalta ajattelen, että tämäkin on ihan hieno asia. Ehkä olemme itse tottuneet liian helppoon ja ”aina saatavilla” olevaan yhteiskuntaan. Brasiliassa elämämme oli iltapainotteista, koska kulttuuri siellä on sellainen ja sen vuoksi kaikki paikat sulkeutuvat myöhään. Suomessa meille oli tavallista, että jotain voi pikaisesti hakea kaupasta vielä vaikka kymmeneltä illalla jos tarvii. Meillä oli, varsinkin alussa, vaikeuksia tottua tähän Ranskan rytmiin. Täällä on myös hyvin tavallista pitää siestaa. Kaupat saattavat olla parisen tuntia iltapäivästä kiinni. Lounaustauot ovat pitkiä. Luulin, että siesta oli latinojen juttu, mutta nähtävästi ranskalaisetkin haluavat pitää kunnon breikin päiväsaikaan.
Summa summarum: Ranska on kaiken kaikkiaan ollut meille todella hieno ja opettava kokemus. Olemme viihtyneet täällä oikeasti hyvin. Ranskalaiset ovat lämpimämpiä kuin suomalaiset, mutta toisaalta myös koppavampia. Riippuu toki ihmisestä tämäkin. Yleisesti ottaen olemme kohdanneet aivan ihania ihmisiä! Pienessä kylässä asuminen on levollista. Ihmisillä on kanoja takapihoillaan. Kylän kirkko kuuluttaa kellojaan päivittäin. Keskiviikkoisin haetaan torilta tuoretta ruokaa. Eläimiä pääsee tervehtimään lenkkipolulla. Patonkia kannetaan kainalossa aamupala pöytään. Elämä on sellaista kauniin tavallista. Emme vielä tiedä, milloin Ranska jää meille muistoksi, mutta tiedän jo nyt, että tätä aikaa tulen kaipaamaan. Nämä maisemat jäävät meidän sydämen tauluihin ja Ranska tulee osaksi meidän elämämme polkua suloisena muistona elämän lempeydestä.
Jaan näitä kokemuksia myös instagramissa: @annimaries
Bisou, Anni