Pian yhdeksän kuukautta elämän lempeyttä (la douceur de vivre) uudessa kotimaassamme Ranskassa. Matkamme kohti Ranskaa alkoi viime toukokuussa, hyytävän kylmänä kevään päivänä. Olimme pakanneet kaiken sen hetkisen omaisuutemme 7-paikkaiseen tila-autoon, jonka katolla komeili vanha, hieman säätöä vaativa suksiboksi.
Ensin laivalla Saksan Travemundeen ja sieltä Saksan kautta ajellen Ranskan puolelle. Olimme katsoneet etukäteen pysähdys- ja yöpymispaikat, jotta matkanteko olisi lasten kanssa mahdollisimman sujuvaa. Kerrallaan noin neljä tuntia ajoa per päivä. Parin tunnin välein pissa- ja jalottelutauko. Kunnon yöunet kaikille. Näillä päästiin aika leppoisasti kohteeseen noin viikon sisällä.
Perillä Ranskassa aloitimme elämämme pienessä kahden makuuhuoneen airbnb:ssä Saint-Étiennessä. Keittiössä oli kaksilevyinen keittotaso, pieni pyöreä pöytä, hajoamassa oleva sohva ja ovi muiden kanssa jaetulle terassille. Plussaa olivat kohtalainen kylpyhuone ja pesukone. Kolme viikkoa jaksoimme niissä neliöissä kaupungin keskustan vilskeessä kunnes siirryimme kauemmas lakeuksille aivan ihanaan miljööseen hevostallien, lehmien, lampaiden ja mielettömän upeiden maisemien äärelle. Koko ajan etsimme kuumeisesti vuokra-asuntoa lähialueilta. Lähetimme kyselyitä, soittelimme välittäjille, esittelimme ansioluetteloamme. Hyvät ja luotettavat vuokralaiset. Löytyy toimeentulo. Luottotiedot kunnossa. Molemmilla koulutus. Neljä ihanaa lasta. Kerta toisensa jälkeen saimme rukkaset ranskalaisilta. Meihin ei luoteta. Pitäisi olla työsopimus. Pelkkä oma yritys tulonlähteenä ei kelvannut kenellekään.
Melkein kaksi kuukautta vierähtivät väliaikaismajoituksessa. Olimme kaikki niin väsyneitä jatkuvaan etsintään. Sitten tärppäsi. Kävimme ensin katsomassa erästä toista asuntoa, jonka vieressä oli vielä remontissa oleva kolmikerroksinen talo pienellä etupihalla. Kiersimme alakerran. Ihan kiva. Nousimme toiseen kerrokseen ja näimme juuri kunnostetut kolme valoisaa makuuhuonetta. Tosi kiva! Kapusimme kapeita portaita kolmanteen kerrokseen. Eteemme avautui suuri ullakkokerros, missä ikivanhat puurakenteet kaartuivat kauniisti valkoiseksi maalattuja seiniä vasten. Kattoikkunasta leijaili lempeä auringonpaiste parketille. Me otamme tämän. 165 neliöisessä talossa on meille juuri sopivasti tilaa, enemmänkin kuin tarvitsemme. Ullakkokerroksesta tuli taiteilijamiehelleni studio. Mainiona bonuksena talossa oli vielä autotallikin, johon tila-automme nippa nappa mahtuu. Vihdoin elämä sai alkaa ja asettua aloilleen. Kaksi viikkoa ilman lämmintä vettä ja muita hienosäätöjä alkuun, mutta olimme ikionnellisia uudesta kodista.
Kodin tekeminen alkoi tietenkin Ikeasta, mutta päätimme jo alussa, että haluamme kotiimme myös jotakin vanhaa ja ”ranskalaista.” Suuntasimme siis vintage kirpputoreille. Sieltä ja nettikirppiksiltä löysimme pilkkahintaan todella kauniita huonekaluja ja tavaroita. Tummaa puuta, vanhoja maalauksia, koreja, laatikoita ja posliinipatoja. Pidän meidän kodista nyt. Oli raskasta aloittaa taas kaiken luominen alusta, mutta toisaalta tämä koukuttaa. Joka kerta saa uuden mahdollisuuden tehdä kodista erilaisen. Tiedän myös sen, että joistakin tavaroista tulee olemaan vaikeampi luopua sitten kun siirrymme taas eteenpäin. Yksi niistä on vanha, siro, puinen kirjoituspöytä, jonka sain makuuhuoneeseemme. Rakastan istua sen ääressä ja kirjoittaa.
Ranskassa olemme erityisesti nauttineet kuumasta kesästä, viehättävistä puistoista, retkistä lähialueille ja kauniista arkkitehtuurista, joka kerta toisensa jälkeen yllättää koreudellaan keskellä tuiki tavallista arkea. Ruoka maistuu tuoreelta ja hyvältä, kaikkea löytyy. Vuoristot kehystävät peltoja. Lehmiä, hevosia ja vuohia on kävelyreittien varrella. Lapsille on tekemistä ja olemme saaneet uusia ystäviä paikallisesta seurakunnasta. Ihmiset ovat olleet todella ystävällisiä ja vastaanottavaisia. Pas mal.
Suurimpia haasteita asunnon löytämisen (ja saamisen) jälkeen on ollut kieli. Vaikka meillä molemmilla oli aika hyvä pohja ranskan kieleen, olemme silti saaneet todella rämpiä suossa aika ajoin. Ihmiset puhuvat paljon, nopeasti ja vaikeaselkoisesti. Aina ei jaksaisi keskittyä jokaiseen keskusteluun ja pinnistellä tavallisten kuulumisten kertomisessa. Olemme toki kehittyneetkin, mutta neljän lapsen kanssa ei kielen opiskeluun ole enää samanlaisia rahkeita kuin ennen. Tälle uudelle vuodelle olenkin asettanut tavoitteen: ranskan kieli sujuvammaksi. Olen miettinyt, että etsisin itselleni jonkin harrastuksen, missä pääsisi puhumaan muiden kanssa. Ehkä jotakin taiteellista, käsillä tekemistä? Saa nähdä.
Millaista on elämä Ranskassa? Se on inspiroivaa, pehmeää, lempeää. Se on maistuvaa, luontevaa, levollista. Se on välillä haastavaa, väsyttävää, turhauttavaa. Se on kaikkea tätä ja enemmän. Ranska on tällä hetkellä meidän koti ja juuri nyt on oikein hyvä olla tässä.
Tämän blogin sisältö näkyy ja kuuluu myös somessa kuvin ja videoin, joten ota seurantaan instagram tilini
Bisou, Anni